Uni - hyvinvoinnin peruskivi


Muistatko milloin viimeksi heräsit virkeänä ja hyvällä miellä?


Itse olen lapsesta saakka ollut erittäin herkkäuninen. Muistan jo mummolareissuiltakin, että että uni ei tullut illalla helposti ja heräsin usein väsyneenä.


Kun tulin äidiksi pian 11 vuotta sitten en rehellisesti sanottuna muista nukkuneeni yhtenäisiä yöunia ennen kuin poikani täytti kolme vuotta. Ja eipä ihme etten muista, nimittäin huonosti nukkuminen vaikuttaa muistiin ja kasvattaa tutkitusti myös muistisairauksien riskiä. Nekin hetket kun poikani nukkui päivällä, kävin jollain tavalla ylikierroksilla ja sen sijaan että olisin itse nukkunut tai edes levännyt, yleensä siivosin kotiamme (ne hormonit!). Ensimmäisen kolmen vuoden aikana kävimme läpi jos jonkinlaisia unikouluja ja haimme apua alan ammattilaisilta. Mikään vain ei auttanut, kunnes vihdoin kolmen vuoden jälkeen kaikki muuttui yhdessä yössä, ja sain itsekin taas nukkua!


Tiedän siis mistä puhun kun "saarnaan" asiakkailleni riittävän ja hyvälaatuisen unen vaikutuksesta hyvinvointiimme. Elämäntapamuutoksessa kiinnitänkin ensimmäisenä huomion uneen ja palautumiseen, koska ilman riittävää unta ei voi saavuttaa hyvää terveyttä, ei henkistä eikä fyysistä.


Mieli ja aivot tarvitsevat hyvälaatuista unta joka poistaa väsymyksen. Hyvä uni palauttaa vireyden, havaintokyvyn sekä ylläpitää mielialaamme. Näin jaksamme motivoitua tekemään asioita arjen keskellä ja vaikka aloittamaan elämäntaparemontin! 95 % palautumisestamme tapaahtuukin unen aikana. Jokainen tietää miten koko maailma tuntuu paremmalta paikalta hyvin nukutun yön jälkeen, kun taas huonon yön jälkeen ajatus ei kulje ja reaktiokykykin on humaltuneen ihmisen luokkaa. Tehokkaasta treenistäkään ei palaudu kunnolla jos ei seuraavana yönä nuku hyvin. Samoin huonosti nukutun yön jälkeen ei jaksa treenata samoilla tehoilla kuin kunnon kahdeksan tunnin unien jälkeen.


Hyvälaatuinen ja riittävä uni vaikuttaa terveyteen monella eri tavalla, esimerkiksi:

  • Puhdistaa aivot, hermoston ja maksan.

  • Pitää hormonitoiminnan ja aineenvaihdunnan tasapainossa.

  • Parantaa immuunipuolustustustamme, eli vastustuskyky paranee ja pystymme paremmin puolustautumaan erilaisia infektioita vastaan.

Hyvällä unella on myös suora yhteys muistiin. Unen aikana aivojen puhdistusjärjestelmä aktivoituu ja kuona-aineet poistuvat. Nämä kuona-aineet ovat valitettavasti yhtenä syynä aiheuttamassa Alzheimierin tautia, eli nukkumalla hyvin vähennät myös muistisairauden riskiä.


Onneksi kuitenkin voit vaikuttaa käytännön asioilla omaan uneesi. Tässä muutama toimiva vinkki parempaan uneen - jos sinulla on lisää vinkkejä, jaa ihmeessä ne kommentteihin meille muille käytettäväksi!


  • Käy illalla kevyellä kävelylenkillä ulkona. Vältä kovaa treeniä iltaisin.

  • Venyttele hämärässä ja hiljaisuudessa 5-10 minuttia ennen nukkumaan menoa.

  • Pidä kiinni vuorokausirytmistä myös viikonloppuisin.

  • Syö kaurapuuroa iltapalaksi. Kaura on luontainen melatoniinin lähde, lisäksi se sisältää mm. B-vitamiineja jotka taas edistävät hermoston oikeanlaista toimintaa.

  • Jos mieltä painaa seuraavan päivän huolet ennen nukahtamista, istu keittiöön ja kirjoita ne paperille. Jätä kirjoitetut huolet keittiöön ja palaa niihin aamulla.

  • Vältä kahvia ja muita kofeiinipitoisia juomia klo 14 jälkeen.

  • Pidä maakuuhuoneen ilma raikkaana ja tarpeeksi viileänä.

  • Jos makuuhuone on liian valoisa, hanki pimennysverhot. Jos et jaksa nousta aamusin, hanki kirkasvalolamppu.

  • Rauhoita makuuhuone älylaitevapaaksi paikaksi, äläkä katso telkkariakaan sängyssä.

  • Vietä kumppanin kanssa ilta makuuhuoneessa (vaikuttaa positiivisesti moneen hyvinvoinnin osa-alueeseen), eikä sohvalla television ääressä. Toki illan voi viettää sohvallakin mutta ei televisiota katsellen...

  • Jos olet herkkäuninen kuten itse (kerran muistan heränneeni jopa kärpäsen pörinään), käytä ihmeessä korvatulppia!

  • Priorisoi nukkuminen. Vaikka viikonloppuisin on välillä mukavaa valvoa pidempään ja ottaa pari lasillista viiniä, yksikin huonosti nukuttu yö yhdistettynä alkoholiin vaikuttaa vireystasoon sekä muistiin monta päivää.


Jos nämä vinkit yhdistettynä ravitsevaan ruokaan ja omanlaiseen, hyvää oloa tuovaan liikuntaan eivät tehoa ja heräät edelleen aina väsyneenä, käy lääkärillä selvittämässä kärsitkö esimerkiksi uniapneasta. Se ei nimittäin ole pelkästään mahakkaiden vanhojen miesten ongelma, vaan koskettaa myös meitä naisia, nuoria sekä vanhoja.


Ei sitten muuta kuin illalla ajoissa nukkumaan. Good night, don't let the bed bugs bite!



#uni #palautuminen #nukkuminen #lepo #uniapnea #alzheimer #äitiys #hyväuni #elämäntapamuutos #elämäntaparemontti #hyvinvointi #hyvinvointivalmennus #personaltrainer #valmentaja #terveys #aivot #aivosumu #stressi #keskittyminen











Recent Posts

See All