Kikkelikuvia ja saliselfieitä



Tervetuloa Tinderin mehukkaaseen maailmaan neljääkymppiä lähenevän naisen silmin! Lue miten liityin 50 miljoonan muun käyttäjän joukkoon.


Elettiin vuotta 2014. Olin juuri eronnut ja uusi parisuhde oli viimeinen asia agendallani. Oltiin tyttöporukalla tulossa laivaristeilyltä ja pohdittiin miksei risteilyllä ollut yhtäkään potentiaalista miesehdokasta, kunnes joku takapenkiltä väläytti idean Tinderistä, sovelluksesta josta voi nähdä lähellä olevat sinkkumiehet.


No tietenkään en voinut vastustaa kiusausta ja loin profiilin jo samana iltana. En voinut uskoa millainen maailma sieltä avautui - miksei kukaan ollut aikaisemmin kertonut tästä?



Deittailukulttuuri sinänsä ei ollut minulle mikään uusi asia - olinhan elänyt lähes koko kaksikymppisyyteni Kaliforniassa jossa treffikutsuja vaalealle suomitytölle sateli mitä ihmeellisimmissä paikoissa - huoltoasemalla, kuntosalilla ja ruokakaupassa.


Kaliforniassa totuin myös käsittämättömän monipuoliseen miestarjontaan, sekä siihen miten kohteliaasti ja kunnioittavasti amerikkalaiset miehet osasivat käyttäytyä treffeillä.


Tultiin hakemaan kotiovelta autolla ja avattiin ovet ja maksettiin laskut. Oli aivan ihanaa, kun sai todellakin tuntea olevansa nainen - mies vei ja minä nautin!

Kuten paikalliseen treffikultturiin kuuluu, treffeillä käytiin kasuaalisti useimpien ehdokkaiden kanssa, puolin ja toisin.


Useimmiten tapaamiset eivät johtaneet mihinkään, mutta kivaa oli.


Haluan nyt selventää teille jotka ette tunne amerikkalaista deittailukultuuria, että treffeillä käyminen useimmiten todellakin tarkoittaa vain sitä että käydään syömässä, elokuvissa tai drinkeillä jonka jälkeen mies yleensä vie naisen kotiovelle, monesti saamatta muuta kuin lämmintä kättä kiitokseksi.


Ihan siis juurikin niin kuin elokuvissa olette nähneet.



Todellisuus iski vasten kasvoja


Suomen treffimaailmassa moni asia olikin toisin kuin amerikkalaisessa elokuvassa.


Luonnollisesti tarjonta ei ollutkaan niin monipuolinen kuin mihin olin tottunut.


Petyin, kun tajusin että preferenssini pitkiin ja tummiin miehiin oli lähestulkoon mahdottomuus.


Tinderin tarjonta oli enemmän haaleaa, vaaleaa ja lyhyttä, kuin tummaa, pitkää ja tulista.

Huomasin myös hyvin pian, että komeat ja atleettiset miehet jotka Kaliforniassa olivat olleet kohteliaita herrasmiehiä, olivat täällä harvinaisuus.


Suomessa nimittäin pitkä, komea ja urheilullinen mies ei ollutkaan se ystävällinen ja mukava herrasmies jolle äiti oli opettanut miten naista kunnioitetaan, vaan oman arvonsa vähän liian hyvin tunteva alfa pelimies jolle oli noussut pissa korkealle päähän.


Niin, tai sitten vaimoansa pettävä perheenisä joka haki jännitystä elämäänsä Tinderistä esittämällä vapaata miestä.


No joo, selväähän se tietenkin on, jos olet kaupungin ainoa alfa -uros, totut siihen ettei naisten saamisen eteen tarvitse tehdä mitään. Muutut itsekeskeiseksi pelimieheksi ja pissa nousee päähän. Ymmärrän.


Mutta olosuhteet siis pakottivat minut avoimempaan näkemykseen ja antamaan mahdollisuuden myös miehille jotka eivät ulkoisesti olleet niin sanotusti täysin tyyppiäni.



Erilaiset roolit


Lisäksi uuden kulman deittailuun toi se, että Kaliforniassa treffaillessa olin tottunut olemaan selvässä vastaanottavassa naisen roolissa - mies lähestyi, pyysi treffeille, haki kotoa, vei syömään ja maksoi vielä laskunkin.


Mies oli myös aina se joka treffien jälkeen soitti ja kysyi nähdäänkö uudelleen. Tämä oli malli josta itse nautin ja joka sai minut tuntemaan itseni naiseksi.

Jouduin siis alentamaan odotuksiani tämänkin suhteen sillä harvassa oli suomalainen Tinder -mies joka toimi kuten amerikkalainen herrasmies.


Siinä missä amerikkalainen mies pyytää ruokakaupassa naista ulos ravintolaan syömään, suomalainen mies kysyy ohimennen, haluaisitko lähteä ABC:lle juomaan kahvit - mikäli uskaltaa edes pyytää.



Missä on menty metsään?


En ole vieläkään saanut tähän yhtä ja oikeaa vastausta, vaikka kovasti olen koittanut miettiä miksi suomalaisen miehen on niin vaikeaa olla ohjat ottava, itsevarma mies, se osapuoli joka luonnollisesti vie asioita deittailussa eteenpäin?


Osasyinä lienevät huono itsetunto, kasvatus, ja kulttuuri.


Missä siis on menty metsään?


Samalla pohdin myös sitä, miksi suomalaiset naiset pääsääntöisesti eivät deittaillessa uskalla olla naisellisia naisia ja antaa feminiinisen energiansa virrata vapaasti?


  • Jos mies tarjoutuu maksamaan laskun ensimmäisillä treffeillä, mikä siinä on niin hemmetin vaikeaa vain hymyillä ja sanoa että "hei kiitos, arvostan"?

  • Jos mies sanoo että näytätpä kauniilta ja seksikkäältä, entäs jos sanoisi "kiitos" sen sijaan että loukkaantuu ja kumauttaa treffikumppania käsilaukulla päähän?

Jokatapauksessa olen tullut siihen tulokseen, että roolit ovat menneet aivan sekaisin - naisille on kasvanut pallit ja miehet eivät uskalla ottaa vastuuta kuten miehen kuuluu.

Voiko kaikki tämä kenties johtua sota-ajasta, jolloin naiset jäivät kotiin hoitamaan kaiken kun miehet lähtivät sotaan?


Ja että sen jälkeen suomalainen nainen on ollut niin vahva ja itsenäinen että on unohtanut olevansa myös nainen?


Ja siinä sivussa miehillä on kenties menneet pasmat sekaisin kun naiset ovatkin pystyneet hoitamaan kaiken paitsi lisääntymisen ilman heitä?



Yin ja Yang


Haluan muuten tehdä hyvin selväksi että näillä minun mielipiteilläni ei ole yhtään mitään tekemistä sukupuolten välisen tasa-arvon kanssa. Sen sijaan kyseessä on yksinkertaisesti miehen ja naisen välinen dynamiikka deittailussa. Tämän dynamiikan pitäisi luonnostaan olla niin, että mies antaa ja nainen ottaa vastaan.

Nainen taas antaa miehelle takaisin sen mitä mies on hänelle alunperin antanut ja homma toimii.


Mies saa tuntea olevansa mies ja nainen saa vain olla se ihana feminiinistä energiaa huokuva pehmeä nainen joka saa mieheltä pasmat sekaisin.


Parisuhteeessa tosin myös nainen toimii yleensä antavana osapuolena, jotta suhde kahden ihmisen välillä voi toimia tasapainoisesti.


Pahoittelen muuten, että puhun nyt asiasta vain täysin heterosuhteen näkökulmasta.



Jäin koukkuun


Takaisin Tinderiin. Jäin täysin koukkuun siihen maailmaan.


Saatoin viettää tunnin aivottomana sohvalla ja swaippailla miehiä, yleensä vasemmalle, joskus oikealle. Olo oli kuin karkkikaupassa.


Opin erottamaan jyvät akanoista ja onnistuin löytämään miehiä, jotka jakoivat kanssani näkemyksen treffikulttuurista ja ulkoisestikin oli kaikki kohdallaan.


Kikkelikuvien ja saliselfieiden joukosta löytyi kuin löytyikin myös timatteja. Sain tutustua mahtaviin tyyppeihin ja matkustella pitkin Eurooppaa mukavassa seurassa ja käydä upeilla illallisilla ja lounailla.

Koukuttavaahan se oli.



Suomimies ei panosta


Viiden vuoden Tinder -seikkailujeni jälkeen eniten minua ihmetyttää miten vähän suomalaiset miehet panostavat profiileihinsa.


Profiileja yhdisti lähtökohtaisesti järjettömän huonot kuvat sekä kummalliset, vihaiset ja katkerat vaatimuslistat, tai se ettei profiilissa lue yhtään mitään.


Ennen kaikkea silmiinpistävää oli vakavuus - harva mies näytti iloiselta.


Kuitenkin tiedetään jo että suomalainen mies jurottaa eikä yleensä puhu tai pussaakaan, niin yhtä lailla kuin mies tykkää hymyilevästä ja iloisesta naisesta, me naiset tykkäämme hymyilevästä ja positiivisesta miehestä.


Miksei siis voi näyttää iloiselta? Syökö se suomalaiselta mieheltä maskuliinisuuutta tai uskottavuutta jos nauraa ja näyttää onnelliselta?


Usein kuvissa ollaan myös aurinkolasit päässä - herää kysymys mitä sillä peitellään? Ryppyjä, krapulaa vai vaimoa?


Tinder -miehistä on käyty myös lukuisia keskuteluja ystävien kesken menneen viiden vuoden aikana. Mielenkiintoista oli se, miten miehet oli helppo jakaa erilaisiin kategorioihin - koostin tähän niistä mehukkaimmat:


Tinder -miesten kategoriat


  • Varattu mies päättömällä profiilikuvalla. Valehtee olevansa vapaa tai juuri eroamassa.

  • Salimies a.k.a. Pelimies. Profiilikuvana kuntosalin peilin kautta otettu selfie. Usein ottaa selfiensä myös hississä koska tykkää ihailla itseään peilistä. Lisäksi tykkää kuvata autoaan ja moottoripyöräänsä ja mielellään esittelee niitäkin profiilissaan. Tältä mieheltä saa myös melko suurella todennäköisyydellä kikkelikuvan - jos erehtyy antamaan yhteystietonsa.

  • Pertti Perusmies. Elämänkoululainen. Profiilikuvana liian läheltä alakulmasta otettu vakava selfie. Ei panostusuta ulkonäköön tai uusiin vaatteisiin viimeiseen 10 vuoteen. Yleensä epäsiisti pitkähkö parta. Ainakin yhdessä kuvassa oluttölkki kädessä ja vaatetuksena musta Metallica -huppari tai t-paita. Jalassa mahdollisesti Crocksit.

  • Herra Johtaja. Käyttää profiilikuvana työpaikalla otettua kuvaa jossa hymyilee väkinäisesti puku päällä. Profiilissa saattaa myös olla kuvia rapujuhlista tai veneeltä. Osaa ruotsia ja on jopa asunut maailmalla.

  • Extrememies. Kuvat otettu vuorikiipeilyreissulta Kilimanjarolta, eräretkeltä Lapista tai laskuvarjohypystä Islannissa.

  • Fetissimies. Profiilikuvassa todennäköisesti ruoska ja käsiraudat, etsii itselleen alistuvaa naista, tai haluaa tulla kotiisi siivoamaan ja nuolemaan varpaitasi latex -vaatteissa.



Mukaan mahtui toki paljon muitakin, tavallisia ja kunnollisia suomalaisia miehiä; insinöörejä, opettajia, putkimiehiä, sekä työttömiä ja ties mitä joogaguruja.



Oppia ikä kaikki


Loppupäätelmänä voisin väittää, että suomalainen deittailukulttuuri voisi rohkeasti ottaa oppia Yhdysvalloista sen keveyden ja hauskuuden merkeissä.


Deittailu olisi paljon mukavampaa ilman paineita siitä, että toinen haluaa jo toisilla treffeillä yökylään tai tuoda hammasharjan asuntoosi viikon tapailun jälkeen.


Lisäksi suomalaisen miehen haluttomuus tarjoutua maksamaan lasku antaa monelle naiselle pihin, ja ei niin miehekkään, kuvan treffikumppanista.


Suomalainen mies voisi hakea mallia maailmalta ja ottaa treffitilanteen haltuun. Tähän kuuluu myös naisen ulkonäön kehuminen ja keskustelun ylläpitäminen kysymällä kysymyksiä naisen elämästä. Harjoitella voi vaikka peilin edessä jos ei muuten luonnistu - harjoitus tekee varmasti tässäkin mestarin.

Samoin mielestäni suomalainen nainen voisi ottaa mallia amerikkalaisesta tai vaikkapa espanjalaisesta naisesta joka ilomielin ottaa vastaan miehen miehen kehut kauniista mekosta tai hymystä.


Ei se ole tasa-arvokysymys jos mies kehuu tai tarjoutuu maksamaan drinkit.



Kaikki loppuu aikanaan


Niinhän siinä kävi, että tämäkin ajanjakso elämässäni tuli päätökseen.


Alkuajan innostuksen jälkeen deittailurumba ja pettymykset saivat minut kyllästymään ja lopettamaan deittailun Tinderissä.


Kunnes päätin kuitenkin kokeilla vielä sen yhden kerran.


Ja sieltähän se löytyi, ihana ja kunnollinen suomalainen insinööri - tumma, komea, hyväntuoksuinen ja melko urheilullinenkin!